Europa Nostran asiantuntijaryhmä vieraili Malmilla

Timo HyvönenLehdistölle, Uutisarkisto

Europa Nostra visiting Malmi

Vasemmalta: Benito Casagrande, Tapani Mustonen, Erik Schultz, Rienko Wilton, Anna-Maija Halme, Sara van Rompaey ja Timo Hyvönen. Kuva: Seppo Sipilä

Europa Nostran kansainvälinen asiantuntijaryhmä piti perjantaina 3.6.2016 klo 11 lehdistötilaisuuden Malmin lentokentällä, joka valittiin maaliskuussa yhdeksi Euroopan seitsemästä uhanalaisimmasta kulttuuriperintökohteesta 2016. Työryhmä on tutustunut Malmin lentoasemaan ja sen tilanteeseen vierailullaan Suomeen 2.-3.6.

Paikalla olivat kolmihenkisen asiantuntijaryhmän lisäksi Europa Nostra Finlandin puheenjohtaja Tapani Mustonen sekä Malmin lentoaseman ystävien edustajia. Yleisössä oli lehdistön lisäksi mukana Malmin lentoaseman kohtalosta kiinnostuneita kansalaisia ja kaupunginvaltuutettuja.

Asiantuntijatyöryhmän arkkitehti Sara van Rompaeyn mukaan lentokentän rakennukset ovat kansainvälisesti poikkeuksellisen arvokkaita, ja ne tulisi yhdenmukaisesti muiden Euroopan maiden kulttuuriperintölainsäädännön kanssa suojella koko kontekstissaan maisemineen, toisin sanoen aktiivisena toimivana lentokenttänä. ”Suomi tunnetaan maailmanlaajuisesti modernista arkkitehtuuristaan, jonka ihailua Suomen itsensä ei pitäisi aliarvioida”, hän totesi.

”Malmi on parhaiten säilynyt kolmesta Euroopassa jäljellä olevasta ilmailualan varhaisten aikojen lentokentistä, ja sen alkuperäisen rakenteet ovat yhä tallella”, lisäsi tohtori Rienko Wilton, entinen Alankomaiden suurlähettiläs ja 7 uhanalaisinta kulttuuriperintökohdetta -ohjelman kansainvälisen valintapaneelin jäsen.

Europa Nostra Norwayn puheenjohtaja Erik Schultz piti ”varsin yllättävänä”, ettei lentokenttien ja ilmailualan kasvun merkitystä ymmärretä. Lentoliikenteen ollessa voimakkaassa kasvussa ja useimpien Euroopan pääkaupunkien pitäessä yllä useita lentokenttiä Suomi aikoo suurkenttien ruuhkautuessa sulkea pääkaupunkinsa kakkoskentän. ”Euroopan hiljattaisten terrori-iskujen valossa Malmin mahdollinen sulkeminen vaikuttaa hätäiseltä, korkean riskin strategialta”, Schultz sanoi.

”Kiinnitimme huomiota myös siihen, että yleiskaava perustuu seuraavien 35 vuoden ajan väestönkasvuennusteeseen, jonka mukaista kasvua ei ole milloinkaan nähty muutamaa vuotta pidempään kerrallaan. Ymmärrämme tietenkin tarpeen suunnitella asuinrakentamista pitkällä tähtäimellä, mutta yleiskaavassa esitetyt luvut herättävät kysymyksiä.”

Asiantuntijaryhmä kävi myös lennolla kaupungin yllä saadakseen kuvan rakennusmaatilanteesta. Mm. Östersundomin valtavan alueen hidas hyödyntäminen herätti kummastusta. ”Kun vielä otetaan huomioon kentän säilyttämisen vahva kannatus kansalaisten keskuudessa, kaupungin tulisi pyrkiä suunnittelemaan asuinrakentamista siten, että lentokenttä säilyisi”, totesi Wilton.

Asiantuntijaryhmän tehtävänä on tarjota teknisiä neuvoja, selvittää mahdollisia rahoituslähteitä ja mobilisoida tukea kohteille. Ryhmän tulokset ja suositukset julkaistaan vuoden 2016 loppuun mennessä. Tarvittaessa ryhmä vierailee Suomessa ensi syksynä toisen kerran.

Lisätietoa:

Asiantuntijaryhmän havainnot ja argumentit 3.6.2016

7 most endangered -hankkeen esittelyvideo (suomenkielinen tekstitys)

Kotiseutuliiton tiedote 3.6.2016
Suomen ilmailuliitto, ILMAILU 3.6.2016
Lentoposti.fi 3.6.2016

www.malmiairport.fi
www.europanostra.fi
www.europanostra.org
www.europanostra.org/7-most-endangered

Yhteydenotot:

Tapani Mustonen
puheenjohtaja, Europa Nostra Finland
Europa Nostran valtuuston jäsen
tapani.mustonen@europanostra.fi
puh. 050 569 5704

Timo Hyvönen
puheenjohtaja, Malmin lentoaseman ystävät ry
puh. 050 374 8371