Malmin lentokenttä pyritään yhä säilyttämään ilmailukäytössä

Timo HyvönenUutisarkisto

Helsingin kaupunki on yllättäen päättänyt irtisanoa Malmin lentokenttäyhdistyksen vuokrasopimuksen liikennealueesta vuoden 2019 lopussa. Perusteena on esitetty ”kaupungin oma käyttö”. Lehtitietojen mukaan aloite on tullut kaupungin ylimmältä johdolta. Kaupunki on viestinyt asuntorakentamisen alkavan alueella aikaisintaan vuoden 2022 aikana. Tämä edellyttäisi kaavapäätösten etenemistä nopeasti lainvoimaisiksi.

Vuokrasopimuksen irtisanominen on tullut yllätyksenä ja poikkeaa aiemmista neuvotteluista. Asiasta pyritään neuvottelemaan kaupungin kanssa uudestaan, sillä alueen tyhjentyminen ei ole kenenkään edun mukaista.

Kuntalaisaloite vireille

Malmin lentoaseman ystävät ry on päättänyt käynnistää nimenkeräyksen kunnallisen kansanäänestyksen järjestämiseksi Malmin lentokentän säilyttämiseksi ilmailukäytössä. Asiasta on tehty Helsingin kaupunginvaltuustossa useita aloitteita, mutta ne on kaikki hylätty.

Yhdistyksen puheenjohtaja Timo Hyvönen kertoo taustoja:

”Viimeisimmän aloitteen käsittelyssä valtuustossa lausuttiin, että aloitteen tulee lähteä kansalaisilta, ei valtuutetuilta. Näinpä päätimme kerätä tämän ehdotuksen, että lopultakin saisimme kuntalaisten äänen kuuluviin”.

Kuntalaisaloite avautuu internetissä ensi viikon aikana. Yhdistys päättää myöhemmin, tuodaanko aloite nykyisen vai seuraavan valtuuston käsiteltäväksi.

Monia hankkeita menossa

Yhdistys tutkii myös KHO:n yleiskaavapäätöstä ja valmistelee toimenpiteitä Euroopan tasolla. Alueella on voimassa vaarantamiskielto rakennusperintölain nojalla tehdyn suojeluesityksen käsittelyn ajan. Valmisteilla on myös suojeluesitys luonnonsuojelulain perusteella.

Kaaviokuva hankkeista: http://www.malmiairport.fi/wp-content/uploads/2018/12/malmistatus201812.png