MLY esitteli Malmia Euroopan kulttuuriperintöalan vaikuttajille

Seppo SipiläUutisarkisto

Euroopan suurimman vuosittaisen kulttuuriperintötapahtuman, European Heritage Congressin ekskursio saapui Turusta Helsinkiin 1930-luvun tyyliin. Kuva: Raine Haikarainen

Viisitoista Turussa 11.-15.5. pidetyn Euroopan kulttuuriperintökongressin osallistujaa saapui tutustumaan Malmin lentoasemaan maanantaina 15.5. Matka Turusta Malmille taitettiin 80 vuoden takaiseen tyyliin DC-yhdistys ry:n operoimalla historiallisella DC-3 -matkustajakoneella. Kansainvälinen retkikunta sai vaikuttavaa tuntumaa varhaisaikojen lentomatkailuun, kun osa matkasta lennettiin vain noin 600 jalan (200 m) korkeudessa pilvisen sään vuoksi. Osallistujien ilmeet olivat innostuneita, ja matkan kehuttiin sujuneen mitä tasaisimmin.

Arvovaltaiseen vierasjoukkoon kuuluivat mm. Euroopan komission kulttuurialan ja luovien alojen johtaja Michel Magnier sekä EU:n johtavan kulttuuriperintöjärjestön Europa Nostran neuvoston jäsenet Erik Schultz ja Karel Loeff. Lukuisista kutsutuista kotimaisista vaikuttajista paikalla olivat kansanedustaja Matti Vanhanen ja kaupunginvaltuutettu Björn Månsson.

Käytännön vierailujärjestelyistä Malmilla huolehti ansiokkaasti Malmin lentoaseman ystävät ry:n Maria Holmberg. MLY:n puheenjohtaja Timo Hyvösen tervetuliaissanojen ja -maljan jälkeen kulttuuriperintöalan ammattilaiset tutustuivat historialliseen liikenneilmailun varhaisaikojen lentoasemaan MLY:n Seppo Sipilän opastuksella.

Malmin lentoaseman autenttisena säilynyt 1930-luvun miljöö alkuperäisine yksityiskohtineen, lentokoneet ja aktiivinen lentotoiminta herättivät vierailijoissa suurta kiinnostusta, ja syystä: Europa Nostran kansainvälisen asiantuntijaryhmän mukaan Malmi on Euroopan kolmesta jäljellä olevasta edelleen aktiivisesta varhaisaikojen lentokentästä kaikkein parhaiten säilynyt.

Euroopan komission Michel Magnier luonnehti jo etukäteen vierailua erinomaiseksi tilaisuudeksi ymmärtää paremmin, millaisia haasteita arvokkaat kulttuuriperintökohteet voivat kohdata kansallisella tasolla. Europa Nostra Finlandin puheenjohtaja, arkkitehti Tapani Mustonen kertoi kiertokäynnin päätteeksi järjestetyssä lehdistötilaisuudessa, että Malmin lentoasema oli ollut esillä myös Turussa pidetyssä kongressissa, joka on Euroopan merkittävin vuosittainen kulttuuriperintötapahtuma.

Europa Nostran Malmin lentoasemaan paneutuneen kansainvälisen työryhmän jäsen, aiemminkin Malmilla vieraillut Erik Schultz korosti kysymyksessä olevan koko Euroopan tasolla kallisarvoinen kulttuuriperintökohde, joka on poikkeuksellinen myös edelleen vilkkaasti toimivana teollisen kulttuuriperinnön kohteena: ”Siinä yhdistyvät suomalainen moderni arkkitehtuuri ja yksi varhaisimmista yhä eheistä lentoasemakokonaisuuksista koko maailmassa”.

Euroopan kulttuuriperintövuoden 2018 lähestyessä Europa Nostra onkin lähettänyt Malmin kentän merkityksestä viestin 100-vuotisjuhliaan viettävän Suomen eduskunnalle ja Helsingin kaupunginvaltuustolle. ”On Euroopan intresseissä, että tällainen lentokenttä säilyy”, summasi Schultz.