LEX MALMI Taiteiden yön vetonaula – tuhansia kannatusilmoituksia

elo 26, 2016

Lehdistötiedote 28.8.2016
Malmin lentoaseman ystävät ry

Puolet kannatuksesta saavutettu

Malmin lentoaseman säilyttämiseen tähtäävä kansalaisaloite on ylittänyt parissa viikossa puolet lakialoitteeseen vaadittavasta 50 000 allekirjoituksesta. Eilisessä Taiteiden yössä muodostui jopa jonoja, kun kansalaiset halusivat allekirjoittaa kannatusilmoituksen. Torstain aikana runsaat 2000 ihmistä ilmoitti tukensa hankkeelle.

Malmin lentoaseman ystävät ry:n teltta oli pöhinän keskellä, Rautatieaseman ja postitalon välissä. Moni kansalainen tuli paikalle määrätietoisin askelin kysyen ”Täälläkö voin kannattaa Malmin kentän säilyttämistä?” Enemmistö ihmisistä tiesi, mistä on kyse. Hyvin pieni osa liikkeellä olleesta väestä oli asuntorakentamisen kannalla.

Kansa on ottanut Malmin asian omakseen

Mikko Saarisalo on yksi aloitteen vireillepanijoista. ”Kannatuksen laajuus ja aloitteen etenemisnopeus ovat yllättäneet. Tiesimme, että asia on ihmisille tärkeä ja nyt kansan tahto konkretisoituu, kysymys on oikeudenmukaisuudesta ja maalaisjärjestä. Tosiasiat ovat aloitteen kannalla. Kansalaiset tarttuvat asiaan vilpittömän innokkaasti ja tilanne näyttää erinomaiselta lakialoitteen kannalta.”

Helsingin vihreiden kaupunginvaltuutettu Jarmo Nieminen oli mukana keräämässä kannatusilmoituksia. ”Minulta kysyttiin eräänkin kerran, että miten minä, vihreä, voin kannattaa Malmin lentokentän säilyttämistä. Malmi on yksi avain Helsingin menestykselliseen kansainväliseen tulevaisuuteen, enkä mitenkään voi hyväksyä kaupunginvaltuutettuna tämän portin sulkemista.”

Helsingin yleiskaavahanke on kyseenalainen

Malmin lentoaseman ystävät ry:n puheenjohtaja Timo Hyvönen iloitsee LEX MALMI -hankkeesta. ”Lentoaseman merkitys suomalaisille on paljon suurempi kuin tonttimaan, ja se näkyy nyt kansalaisten innossa tukea hanketta ja levittää sanaa läheisilleen. Nimiä tulee nyt kaikkialta Suomesta kiihtyvällä tahdilla, kun sana leviää.” Hyvönen pitää Helsingin yleiskaavasuunnitelmaa epäonnistuneena. ”Alueelle suunniteltu asuntotuotanto olisi 2025-2050 n. 400-500 asuntoa vuodessa, joten vaikutus olisi olematon. Yleiskaava onkin palautettava valmisteluun asiantuntevin voimin ja ottaen huomioon muuttuva asunto-osakeyhtiölaki, joka mahdollistaa välittömästi yli 100 000 lisäasunnon rakentamisen Helsinkiinkin.”

LEX MALMI -kansalaisaloite avattiin allekirjoitettavaksi 10.8.2016 klo 16, ja se on ylittänyt puolivälin parin viikon sisällä. Aloite on valtakunnallinen. Seuraavaksi asia on laajemmin esittelyssä Lappeenrannan ilmailupäivillä lauantaina 27.08.2016 klo 10-19. Media on tervetullut tutustumaan aiheeseen Lappeenrannan lentokentällä, akkreditoinnit Juuso Korhonen, puh. 0400 550299.

Lisätietoja:

LEX MALMI – Mikko Saarisalo, mikko.saarisalo@gmail.com, 050 486 0145
Lappeenrannan ilmailupäivä – Juuso Korhonen, http://www.liy.fi/, 0400 550 299
Malmin lentoaseman ystävät – Timo Hyvönen , puheenjohtaja@malmiairport.fi, 050 3748371

Linkit:

https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/2106 – oikeusministeriön aloitepalvelu
https://lexmalmi.fi/ – lain perustelut
https://www.eduskunta.fi/FI/vaski/KasittelytiedotValtiopaivaasia/Sivut/KK_392+2016.aspx – asunto-osakeyhtiölain muuttaminen
http://www.liy.fi/ Lappeenrannan ilmailupäivä

Kuvat käytettävissä vapaasti uutisoinnissa:

Ihmisiä teltalla. Kuva: Juha Krapinoja

ihmiset_teltalla

Kansalaisten mielipiteet tulivat spontaanisti esiin. ”Tämä on parasta taiteiden yössä!” kertoi teltalla vieraillut mies. Allekirjoittanut henkilö vakuutti: ”Tottakai Malmia pitää puolustaa. Ei sitten järjen hiventäkään niissä tuhoamisaikeissa.”  Vanhempi helsinkiläinen rouva oli käärmeissään – ”Miten on mahdollista, että kukaan ei puutu siihen kulttuuriskandaaliin? Mikä vimma on tuhota kaikki kaunis tästä kaupungista?” Tuohtumus virkamiesten ja joidenkin valtuustoryhmien linjauksiin oli silminnäkyvä.

Ilmakuvia teltasta Postitalon ja Rautatieaseman välissä. Kuvat: Timo Hyvönen. Rautatieaseman katolla näyttää olevan lentokone.

sininen_teltta sininen_teltta2. lentokone_rautatieasemalla