Kaupunki on päätöksensä tehnyt: lentokentälle asuntoja
Hufvudstadsbladet 18.9.2018
Tommy Pohjola
suom. Seppo Sipilä
Taistelua Malmin lentokentästä käydään korkeimmassa hallinto-oikeudessa. Kaupungille epämieluisa päätös merkitsisi vain uutta prosessia, sillä kaupunki on päätöksensä tehnyt: ilmailu saa lähteä.
Näin sanoo Tuomas Hakala, joka on Helsingin kaupungin virkamies. Lentokenttäalue on hänen vastuullaan. Hakala puhui tiistaiaamuna asukastapaamisessa vanhassa lentoasemarakennuksessa. Parhaillaan on korkeimmassa hallinto-oikeudessa (KHO) meneillään oikeudenkäynti uudesta yleiskaavasta, joka koskee myös lentokenttäaluetta.
Kaupungin suunnitelmissa tulevaisuudessa jopa 25 000 ihmistä asuu täällä, missä nyt on kulttuurikohdemerkittyjä rakennuksia, kiitoteitä ja laaja viheralue. Harrasteilmailu ja useimmat yritykset joutuvat silloin muuttamaan muualle.
Malmin lentoaseman ystävät -tukiyhdistyksen mukaan ilmailutoiminta jatkuu vielä pitkään.
KHO:n tuomion ajankohdasta ei ole tarkkaa tietoa. Käsittely alkoi viime keväänä. Helsinki painaa päälle, joten tuomioistuimen päätös voi tulla ensi vuonna. Valittajat ovat löytäneet menettelyistä ja kaavapiirustuksista useita puutteita. Kasvava kaupunki katsoo, että alue tarvitaan asunnoille.
Jos korkeimman hallinto-oikeuden tuomio on kaupungin kannalta negatiivinen, tapahtuu seuraavaa:
– Poliittinen päätös on olemassa. Siinä tapauksessa aloitamme uuden prosessin, sanoo Tuomas Hakala.
Kävi KHO:ssa miten tahansa, tuomioistuimen päätös ei koske sitä, saako lentokenttäalueelle rakentaa asuinkortteleita vai ei. Siinä tapauksessa yleiskaava täytyy laatia uudelleen siltä osin kuin se koskee Malmin lentokenttää. Tämän vahvistaa myös tukiyhdistyksen puheenjohtaja Timo Hyvönen.
Malmin lentokenttä ei vietä erityisen kituliasta elämää, kuten käy ilmi myös sillä välin kun kaupungin virkamies puhuu. Yksityiskoneita laskeutuu, nousee ja tankkaa asematasolla suurten ikkunoiden edessä. Myös helikopteri tuo ja vie miehistöä Suomenlahdella kaasuputkea laskevalle alukselle.
Tärkeän sopimuksen jatkosta kaupungin ja Malmin ilmailijoiden välillä neuvotellaan. Kiitoteiden käyttöä koskeva tämänhetkinen sopimus on voimassa vielä ensi vuoden.
Staden har bestämt sig – flygplats blir bostäder
Hufvudstadsbladet 18.9.2018
Tommy Pohjola
Kampen om flygplatsen i Malm förs i Högsta förvaltningsdomstolen. Fel beslut för staden betyder endast en ny process, för staden har bestämt sig: Flyget ska bort.
Det säger Tuomas Hakala som är tjänsteman vid Helsingfors stad. Flygplatsområdet är hans ansvar. Hakala talade på tisdagsmorgonen vid ett invånarmöte i den gamla flygplatsbyggnaden. Just nu pågår en rättegång i Högsta förvaltningsdomstolen HFD om den nya generalplanen som också berör flygplatsområdet.
I stadens planer bor här i framtiden upp till 25 000 personer, det som nu är kulturmärkta byggnader, landningsbanor och ett vidsträckt grönområde. Fritidsflyget och de flesta företagen måste då flytta på sig.
Frågar man stödföreningen Malms flygplats vänner fortsätter flygverksamheten ännu länge.
Exakt när HFD kommer med en dom i tvisten är oklart. Behandlingen började i våras. Helsingfors trycker på så domstolen kan komma med besked under nästa år. De som klagat på processer och ritningar har hittat flera brister. Staden, som växer, anser att området behövs för bostäder.
Är domen i Högsta förvaltningsdomstolen negativ för staden händer följande:
– Det politiska besluten finns. I så fall startar vi en ny process, säger Tuomas Hakala.
Hur det än går i HFD handlar domstolens beslut inte om huruvida man får eller inte får bygga bostadskvarter på flygplatsområdet. I så fall måste generalplanen göras om till den del som gäller flygplatsen i Malm. Det bekräftar även stödföreningens ordförande Timo Hyvönen.
Flygplatsen i Malm för ingen särskilt tynande tillvaro, vilket också framgår under den timme som stadens tjänstemän talar. Privatflyg landar, stiger och tankar på plattan utanför de stora fönstren. Också en helikopter med besättning från fartyget som lägger gasrör i Finska viken hämtar och plockar upp folk.
Ett viktigt avtal som staden har med flygare på Malm omförhandlas. Den överenskommelse om landningsbanornas användning som gäller är i kraft ännu nästa år.