Norjan hallitus on laatinut strategian pienlentotoiminnan edellytysten ja tulevaisuuden turvaamiseksi.
Taustalla on havainto pienlentämisen ja lentolupakirjojen määrien huomattavasta vähenemisestä sen jälkeen, kun Oslon alueen pienlento- ja yleisilmailutoiminnan edellytykset ovat heikentyneet.
Oslon Fornebun kenttä suljettiin 1998, yleisilmailun Rygge 2016 ja viimeistä alueen pienilmailulle soveltuvaa kenttää (Kjeller) suunnitellaan suljettavaksi jo 2023. Ryggen kentältä on lennetty kolmannes Norjan yleisilmailun suoritteista, eikä korvaavia ratkaisuja ole löytynyt.
Tilanne on lähes identtinen Suomen kanssa, kun valtakunnan ylivoimaisesti vilkkainta yleisilmailukenttää Helsinki-Malmia uhkaa sulkeminen. Korvaavia vaihtoehtoja ei ole löytynyt, ja vaarana on, että yleisilmailu vähenee ja ilmailun tulevaisuuden mahdollisuudet jäävät hyödyntämättä.
Norjan parlamentti määräsi hallituksen ratkaisemaan yleisilmailun haasteet Oslon seudulla. Hallitus on ryhtynyt asiassa toimiin; tuore strategiaraportti osoittaa, että pienilmailua myös pidetään maalle tärkeänä asiana. Strategian valmistelussa on havaittu, että tulevaisuuden liikkuminen on murroksessa ja lentäminen on yhä tärkeämpi osa sitä. Lentäjien saatavuus ja uudet innovaatiot tulee turvata vahvalla harrastuspohjalla.
Tämä raportti on käännös alkuperäisestä norjankielisestä strategiaraportista. Käännöstyön on tilannut Malmin lentoaseman ystävät ry. ja sen toteutti Jarmo Röksä syyskuussa 2017. Käännös on käytettävissä esimerkkinä ja tukena Suomen pienilmailustrategian luomisessa.
Helsingissä 07 .09.2017
Malmin lentoaseman ystävät (MLY) ry
Voit ladata suomenkielisen strategiapaperin klikkaamalla alla olevaa kuvaa.
Norjan-pienilmailustrategia-2017