Malmin lentoaseman ympäristöhistoriaselvitys julkaistu

syys 7, 2016

Helsingin kaupungin teettämä ympäristöhistoriaselvitys Malmin lentoasemasta on julkaistu. Arkkitehtitoimistot Freese Oy ja Schulman Oy toteuttivat kattavan tutkimuksen kaupunkisuunnitteluviraston johdon ohjaamana.

Selvityksen keskeisin viesti on alueen arvo kokonaisena toimivana lentokenttänä. Johtopäätöksissä todetaan mm. seuraavaa:
 
Malmin lentoasema on valtakunnallisesti merkittävä kulttuuriympäristö. Kenttä toimii pääkaupungin yleisilmailun keskuksena. Kansainvälisesti vertailtuna on harvinaista, että 1930-luvun lentoasema on pysynyt alkuperäisessä käyttötarkoituksessaan.
On tärkeää, että asetelma säilyy ja että kentällä ei esimerkiksi ole korkeaa kasvillisuutta tai rakenteita. Myös kiitotielinjojen jatkeiden pitäminen vapaana rakentamisesta on lentoaseman säilytettävä piirre. Kiitoteiden alkuperäiset betonilaatat ja HELSINKI -teksti ovat kentän arvokkaita yksityiskohtia. Suojelu- ja kehittämisperiaatteiden tulee lähteä siitä, että alkuperäisen arkkitehtuurin arvokkuus palautetaan ja mahdollinen lisärakentaminen toteutetaan sen ehdoilla. Perustamisvaiheen rakennukset ja kiitotiet on syytä suojella sekä yksittäisinä rakenteina että maisemaltaan.
On ilmeistä, että Malmin lentoaseman kulttuurihistorialliset arvot säilyvät parhaiten ilmailutoiminnassa. Toimintaa ei voi keinotekoisesti suojella, mutta sen edellytyksistä voidaan pitää huolta. Malmilla tämä tarkoittaa vähintään kiitoteiden ja niiden turvaalueiden pitämistä vapaana rakentamisesta, ainakin vanhimmilta osiltaan.
Malmin lentoaseman suojelu- ja kehittämisperiaatteiden tulee lähteä siitä, että alkuperäisen arkkitehtuurin arvokkuus säilyy tai se palautetaan, ja mahdollinen uusi käyttö ja lisärakentaminen toteutetaan sen ehdoilla. ”Arkkitehtuurin arvokkuuteen” kuuluu, että rakennus on sille sopivassa käyttötarkoituksessa, mieluiten siinä, johon se on alun perin suunniteltu.

Koko selvitys on julkaistu Helsingin kaupungin www-sivuilla ja sen voi ladata tästä.

historia